Blogi: Hyvä kotoutuminen rakentuu paikallisyhteisössä, uskoo kaupunginjohtaja Kristina Stenman

Maahanmuutosta – siitä riittää puhetta. Tässä Pakolaisavun blogisarjassa asiaa tuntevat kirjoittajat yhteiskunnan eri aloilta tarjoavat lisää tarttumapintaa keskusteluun pakolaisuudesta ja maahanmuutosta. Sarjan 6. osassa Pietarsaaren kaupunginjohtaja Kristina Stenman kertoo, miten kunnat vastasivat poikkeukselliseen pakolaistilanteeseen syksyllä 2015 ja miten kunta kotouttaa.

Toissa vuonna Suomesta haki turvapaikkaa 32 476 henkilöä. Luvut tuntuivat huikeilta, kun hakemuksia on Suomessa yleensä tehty kolme–neljä tuhatta vuodessa.

Turvapaikanhakijatilanne oli vahvasti esillä julkisuudessa elokuusta 2015 lähtien. Eduskunta käsitteli ja hyväksyi ripeään tahtiin lainsäädäntöä, jolla heikennettiin turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa ja rajoitettiin luvan saaneiden mahdollisuutta perheenyhdistämiseen. Jo aiemmin säädettiin vastaanottojärjestelmän muutoksista, jotka sallivat lainvoimaisen kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden sulkemisen vastaanottopalvelujen piiristä.

Poliittinen viesti oli selvä: suomalainen yhteiskunta ei selviä näin suurista hakijamääristä, eikä Suomen pidä olla houkutteleva vaihtoehto turvaa hakeville.

Alkusyksyn 2015 osittain kaoottisina viikkoina vapaaehtoisverkostot huolehtivat tulijoiden hätämajoituksesta. Maahanmuuttovirasto avasi suurissa ja pienissä kunnissa vauhdilla vastaanottokeskuksia. Tornioon avattiin järjestelykeskus. Seurakunnat, martat, kyläyhdistykset, moskeijat, 4H-kerhot, partiolaiset ja urheiluseurat lähtivät mukaan järjestämään toimintaa ja tukea tulijoille. Suomen joka kolkassa kunnissa alkoi perusopetuksen valmistavia ryhmiä turvapaikanhakijalapsille.

Ei kaikki sujunut ongelmitta; on ollut väärinkäsityksiä, riitojakin, rasistiset ryhmät ovat häirinneet vastaanottokeskuksia. Kunnat ovat myös joutuneet ottamaan kantaa siihen, miten niissä autetaan vastaanottojärjestelmästä suljettuja, kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita. Perustuslaki turvaa jokaisen oikeuden kattoon pään päällä, sairaanhoitoon ja ravintoon, ja ellei valtio kanna vastuutaan, moni kunta on yhdessä verkostojensa kanssa päätynyt auttamaan.

Vaikka joillakin paikkakunnilla suhtauduttiin epäillen vastaanottokeskuksen tuloon, turvapaikanhakijoista on tänään tullut osa paikallisyhteisöjä. Tuhannet turvapaikan tai oleskeluluvan saaneet ovat löytäneet Suomesta kotinsa. Näin on Helsingissä ja Kyyjärvellä, Tampereella ja Kauhavalla. Sielläkin, missä kotouttaminen oli uutta, apua löytyi muista kunnista, ELY-keskuksista, Kotouttamisen osaamiskeskuksesta, Opetushallituksesta ja järjestöistä.

Onnistuneen kotoutumisen kulmakivet on kirjattu kotoutumislakiin: opastus ja neuvonta, osaamisen kartoittaminen, kotoutumissuunnitelman laatiminen, kielikoulutus ja osaamisen täydentäminen, sekä polut työelämään työikäisten maahanmuuttajien osalta.

Vastuu maahanmuuttajan kotoutumisen tukemisesta on hänen elämäntilanteestaan riippuen jaettu kuntien ja TE-toimistojen välille.

Sosiaali- ja terveydenhuolto, asuminen, varhaiskasvatus, opetus ja muut sivistyspalvelut tulee kunnassa rakentaa niin, että ne soveltuvat yhdenvertaisesti kaikille asukkaille, myös maahanmuuttajille. Silloinkin kun kuntaan muuttaa työn perusteella maahanmuuttajia, jotka eivät tarvitse TE-toimiston palveluja, kunta huolehtii esimerkiksi varhaiskasvatus- ja opetuspalveluista, ja antaa opastusta palvelujärjestelmään.

Kunnanvaltuuston hyväksymä kotouttamisohjelma määrittää vastuut ja toimenpiteet. Kotouttamisohjelman ei tarvitse olla laaja tai visionäärinen, kunhan se antaa vastauksen keskeisiin asioihin: miten neuvontapalvelut järjestetään, kuka vastaa valmistavasta opetuksesta ja pakolaisten asuntoasioista, ja ketkä ovat urheiluseuran yhteyshenkilöt.

Kotoutumista edistävää työtä voidaan tehdä myös kuntien yhteistyönä. Pietarsaaren seudulla on ollut viiden kunnan (Kruunupyy, Luoto, Pedersöre, Pietarsaari, Uusikaarlepyy) yhteinen kotouttamisohjelma ja kotouttamisyksikkö vuodesta 2010. Näin on yhdistetty voimavaroja ja vahvistettu alueellista osaamista, samalla kun tuntuma jokaisen kunnan arkeen pysyy vahvana. Pietarsaaren seudun kunnat ottavat tänä vuonna vastaan 100 kiintiöpakolaista, sekä alueelle jäävät, myönteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat.

Maakuntauudistuksen myötä kotoutumisen edistämisen rakenteet muuttuvat. ELY-keskusten ja TE-toimistojen tehtävät siirtyvät joko osaksi maakuntien kasvupalveluja tai yksityisten palvelutuottajien vastuulle, ja kunnilta siirtyvät sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät maakunnalle. Kuitenkin perusoikeuksien ja yhdenvertaisuuden käytännön toteutuminen, arjen sujuvuus ja onnistunut kotoutuminen rakentuu edelleen pitkälti kuntien varaan.

Kunnissa on vuosikymmenen ajan rakennettu maahanmuuttajien opastus- ja neuvontapisteiden verkostoa, enimmäkseen hankerahoituksen turvin. Uudistusten aallossa olisi valtion arvioitava, onko kotoutumisen edistämisen osalta nyt aika ottaa askel eteenpäin: turvataanko neuvontapalvelut luomalla pysyvä opastus- ja neuvontapisteiden verkosto? Kunnat olisivat näille neuvontapisteille hyvä kotipesä. Hyviä rakenteita ja osaamista ei saa hukata.

Syksyn 2015 tilanne tuntui monen mielestä ennennäkemättömältä. Mutta niin teki myös Suomen itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina Venäjän vallankumouksen jälkeinen pakolaisaalto uudessa valtiossamme. Vuonna 1922 Valtion pakolaisavustuskeskuksen avustettavana oli 33 500 henkilöä. Moni pakolainen jatkoi eteenpäin Ranskaan tai Yhdysvaltoihin, mutta osa jäi ja eli koko elämänsä Suomessa, jossakin kunnassa.

Kun Suomi nyt siirtyy itsenäisyyden toiselle vuosisadalle, paikallisyhteisöjen ja kuntien verkostot ja osaaminen ovat tärkeä voimavara yhdenvertaisemman ja monimuotoisemman yhteiskunnan rakentamisessa. Vaikka Suomeen tulisi ensi vuonna 20 000 tai 30 000 turvapaikanhakijaa, 100-vuotias Suomi selviäisi – hyvinkin.

Kirjoittaja on Pietarsaaren kaupunginjohtaja, joka on koulutukseltaan juristi. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa maahanmuuttojohtajana sisä- sekä työ- ja elinkeinoministeriössä (2011–2016) ja Pakolaisneuvonnassa (1990–2006).

Maahanmuutosta-blogisarjan kirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan eivätkä välttämättä edusta Suomen Pakolaisavun virallista kantaa.

Kuvituskuvat: Anna-Kaisa Jormanainen