Kynttiläpaja toi tukea pakolaisille

Nahla Hewidyn ja Sara Savolainen lahjoittavat valamiaan kynttilöitä myyntiin Pakolaisavun työn tukemiseksi.

Kädentaito- ja kuvataidetila Värkkäämön kynttiläpajoissa valettiin kynttilöitä paitsi omaan joulunodotukseen, myös Pakolaisavun työn tukemiseksi.

Samban rytmit kantautuvat viereisestä tilasta, kun Värkkäämössä aloitetaan kynttilöiden valaminen. Sydänlangat on kiinnitetty pahveihin ja pajalaiset istuvat pieniin piireihin steariinilla täytettyjen ämpäreiden ympärille. Langat peittyvät hiljalleen kynttilämassaan, ja omaa vuoroa odottaessa joulukiireet saavat jäädä hetkeksi sivuun.

Kynttilöiden valmistuessa Värkkäämön ohjaaja Arja Huotari kiertää kertomassa, kuinka tässäkin pajassa kynttilöitä voi tehdä paitsi itselleen, myös hyvään tarkoitukseen. Osallistujat voivat halutessaan lahjoittaa osan kynttilöistään myyntiin Suomen Pakolaisavun toiminnan hyväksi.

Auttaa voi myös tekemällä

Nahla Hewidyn ja Sara Savolaisen käsissä syntyy kauniin valkoisia kynttilöitä, jotka he myöhemmin värjäävät. Ystävysten mielestä kynttilöiden valaminen on mitä parasta joulunaluspuuhaa.

Kynttilöitä valmistumassa.

”Kävin jo aikaisemmin tekemässä äitini kanssa niin monta kynttilää, ettei sellaisella määrällä tee mitään. Ajattelinkin lahjoittaa näistä osan Pakolaisavulle, ja sen takia teen tässä kaksin käsin”, Hewidy nauraa.

Myös Savolainen aikoo lahjoittaa kynttilöitä.

”On hienoa, että voi lahjoittaa myös käsin värkertämällä. Olenkin enemmän tällainen tekijä.”

Molempien mielestä Pakolaisavun työtä tarvitaan erityisesti nyt.

”Tosi tärkeän asian puolesta näitä tehdään. Olen työssäni kirjastovirkailijana selvittänyt turvapaikanhakijoiden kirjastotarpeita ja nähnyt, kuinka vaikeissa tilanteissa turvapaikanhakijat ovat. Aina kun ei edes tiedä, missä omat lapset ovat”, Hewidy kertoo.

Kynttilät osa Värkkäämön hyvistoimintaa

Värkkäämö on tehnyt yhteistyötä Pakolaisavun kanssa jo vuosien ajan osana kestävänä kehityksen ohjelmaansa ja ”hyvistoimintaa” eli hyväntekeväisyystyötä.

Valmiita kynttilöitä voi ostaa Stoasta ja Kanneltalosta.

”Aluksi kerättiin rahaa Sierra Leoneen ammattiopettajien palkkoihin, se kun sopi hyvin Värkkäämön toimintaan. Kynttilöitä on lahjoitettu ainakin vuodesta 2009”, Arja Huotari muistelee.

Huotari kertoo, että hyvistoiminnalla halutaan myös saada Helsingin nuoria mukaan vaikuttamistoimintaan ja luoda heille uskoa tulevaan.

”Ihmiset ovatkin lahjoittaneet kynttilöitä mielellään ja olen kuullut, kun ostajat ovat kehuneet ideaa hienoksi.”

Tältäkin iltana ostajia jää odottamaan monta upeaa kynttilää. Niiden myyntituotoilla Pakolaisapu voi tukea yhä useampaa uuteen alkuun.

Värkkäämön pajoissa tehtyjä kynttilöitä on myynnissä Kulttuurikeskus Stoassa ja Kanneltalon kahvilassa viiden euron hintaan. Lahjoituksilla tuetaan Pakolaisavun työtä Myanmarissa, Liberiassa ja Ugandassa. Pakolaisavun järjestämä lukutaito- ja pienyrittäjyyskoulutus, nuorisotoiminta ja pakolaisten säästöryhmät auttavat kokonaisia yhteisöjä valoisampaan tulevaisuuteen.

Teksti ja kuvat: Virve Louekari