Blogi: Maahanmuutosta keskustelevat eivät kohtaa, ja se on osin toimittajien syytä, kirjoittaa Noora Kettunen

Maahanmuutosta – siitä riittää puhetta. Tässä Pakolaisavun blogisarjassa asiaa tuntevat kirjoittajat yhteiskunnan eri aloilta tarjoavat lisää tarttumapintaa keskusteluun pakolaisuudesta ja maahanmuutosta. Sarjan 4. osassa toimittaja Noora Kettunen ottaa käsittelyyn median roolin: kuinka voitaisiin välttää se, että julkisuudessa vain huudetaan toisten ohi?

Maahanmuutto kytkeytyy kysymyksiin identiteetistä, tasa-arvosta ja kulttuurista. Mediataloissa pohditaan ankarasti, mikä olisi oikea tapa raportoida asiasta. Moni toimittaja turhautuu, kun keskustelu karkaa aina käsistä, vaikka juttu olisi tasapuolinen ja faktat kohdallaan. Tieto ei ylipäätään tunnu enää ihmisiä kiinnostavan.

Kiireisessä uutistyössä tehdään paljon artikkeleita, joiden asetelma on yleensä päätetty jo ennen kuin ensimmäistäkään haastattelua on tehty. Voidaan sanoa, että monesti toimittaja valitsee haastateltavat täyttämään tiettyjä sitaattipaikkoja. Valinta on aina vahva viesti siitä, kuka on asiantuntija tai kuka pääsee puhumaan jonkin ryhmän äänitorvena.

Maahanmuuttajalle lankeaa keskustelussa yleensä uhrin tai uhkan rooli. Joko he ovat sodan, väkivallan ja sorron uhreja tai epäjärjestystä, rikollisuutta ja pelkoa aiheuttavia uhkia yhteiskunnalle.

Tiettyä kehystä ja rooleja toistamalla luodaan ja nimetään ilmiöitä ja asemoidaan ihmiset niihin.

Sovittelujournalismi, yksi journalismin lähestymistapa, pyrkii vastaamaan tähän ongelmaan ja avaamaan keskusteluyhteyden eri tavoin ajattelevien ihmisten välille. Tässä ajattelutavassa vastakkainasettelujen purkamisessa olennaista ei olekaan vain tiedon jakaminen vaan ihmisten kohtaaminen.

Sovittelussa tärkeintä on saada ihmiset kuuntelemaan toisiaan ja myös itseään. Jos joku ei koe tulleensa kuulluksi, hän näkee tilanteen uhkaavana ja argumentoi huutamalla. Uhan alla on turvallisempaa nähdä asiat mustavalkoisina ja tehdä ero ”meidän” ja ”muiden” välillä mahdollisimman näkyväksi. Keskustelu ei etene, eikä ymmärrys lisäänny.

Sovittelujournalismin tavoitteena ei itse asiassa ole löytää ratkaisuja vaan saada aikaan keskustelua, sillä aidossa dialogissa voi syntyä jotakin aivan uutta. Samalla syntyy mielenkiintoisia juttuja, jotka parantavat keskusteluilmapiiriä ja lisäävät ymmärrystä ihmisten välillä.

Hyvä journalismi on enemmän kuin megafonin antamista mahdollisimman monelle ihmiselle. Sovittelijan rooli on kannatella luottamusta keskustelijoiden välillä. Journalismissa se tarkoittaa esimerkiksi läsnäoloa verkkokeskusteluissa ja niiden moderointia.

Jos keskustelu ei pysy asiallisena, moni ei halua osallistua siihen lainkaan. Jos keskustelusta tulee arvojen ja mielipiteiden taistelua, siinä ei ole tilaa vivahteille.

Jos mediatalot haluavat todella monipuolista journalismia, niiden kannattaa palkata toimittajia erilaisista kulttuurisista, katsomuksellisista ja uskonnollisista taustoista. Mitä monimuotoisempi toimittajien joukko on, sitä useampia näkökulmia journalismiin saadaan.

Erityisen haitallista on, jos ihmisille annetaan lupa määrittää, millaisia toiset ovat: kuka on suomalainen, rasisti tai aito uskovainen. Tällöin ihmiset eivät pääse puhumaan siitä, mitä pitävät tärkeänä, vaan aika kuluu syyttelyyn ja puolustautumiseen.

Leimaamiseen syyllistyvät myös toimittajat, joilla on paljon valtaa siinä, ketkä pääsevät ääneen ja miten yhteiskunnalliset ilmiöt nimetään ja kehystetään. Media on usein se taho, joka nimeää tapahtumat kriiseiksi tai kelpuuttaa poliitikkojen ja muiden valtaapitävien käyttämät termit.

Toimittajat piiloutuvat herkästi objektiivisen tarkkailijan roolin taakse ja vetäytyvät yhteiskunnallisesta keskustelusta. Objektiivisuutta voidaan käyttää tekosyynä sille, että ei haluta nähdä itselle epämieluista todellisuutta.

Toimittajien kyvyttömyys nähdä yhteiskunnassa tapahtuvia muutoksia on osoitettu niin perussuomalaisten jytkyn, Brexitin kuin Trumpinkin tapauksissa.

Suomalaiset luottavat edelleen muita pohjoismaalaisia enemmän uutisiin ja muihin instituutioihin, mutta luottamus vähenee. Jos toimittajat eivät aidosti kuuntele erilaisia näkemyksiä, he ajautuvat yhä kauemmas itselleen vieraista todellisuuksista.

Tällöin journalismi yksipuolistuu, ja yhä useampi kokee, että kukaan ei kerro heidän tarinaansa julkisuudessa. Miksi lukijat ja katsojat luottaisivat mediaan, joka ei näe heidän todellisuuttaan?

Kirjoittaja on freelancetoimittaja, joka on yksi Sovittelujournalistien yhdistyksen Sopivan perustajista.

Maahanmuutosta-blogisarjan kirjoittajien näkemykset ovat heidän omiaan eivätkä välttämättä edusta Suomen Pakolaisavun virallista kantaa.

Kuvituskuvat: Anna-Kaisa Jormanainen