Mangopuun alla nuorten mielessä ovat vuohet, säästöt ja parempi ruoka

Automekaanikko Pascal Ntibashobokalle ei ole oman alan töitä Ugandan pakolaisasutusalueella. Sen sijaan hän vetää burundilaisnuorille toimeentuloryhmää, jossa nämä oppivat lukemaan ja kirjoittamaan sekä hankkimaan tuloja maataloudesta.

Nuorten burundilaisten kokous Nakivalen pakolaisasutusalueella Ugandassa houkutti paikalle myös muita ihmisiä kylästä. Mangopuun alla viipyivät kokoontumisen ajan myös nuorten paimentamat vuohet.

Mangopuun alla istuu joukko nuoria miehiä. Yksi paimentaa vuohilaumaa ja osallistuu välillä kokoukseen. Pikkuhiljaa puun alle saapuu myös tyttöjä ja muita kyläläisiä ihmettelemään, mistä oikein on kyse.

Ryhmää vetää Pascal Ntibashoboka, parikymppinen burundilainen, joka pöräyttää paikalle moottoripyörällä muodikkaasti pukeutuneena.

Pascal on koulutukseltaan automekaanikko, mutta Nakivalen pakolaisasutusalueella ei ole automekaanikoille töitä, eikä hänellä olisi myöskään pääomia mekaanikon työssä tarvittavien työkalujen hankkimiseen. Niinpä hän on päättänyt opiskella muun muassa englantia, jotta voisi jonain päivänä saada paikan ugandalaisessa autokorjaamossa pakolaisasutusalueen ulkopuolella.

Pascal puhuu kirundia ja swahilia. Hän on käynyt Pakolaisavun aikuisille suunnatun englannin kielen peruskurssin, ja toimii myös Pakolaisavun lukutaitokurssien vetäjänä. Lisäksi hän on osallistunut johtajakoulutukseen ja yrittäjäkoulutukseen.

Pascalin vetämä nuorisoryhmä on saanut alkunsa jalkapallosta. Hän kertoo, että jalkapallo on toiminut ja toimii edelleen terapiana. Jalkapallo on yksi tärkeä nuorisotyön muoto Nakivalessa ja muilla pakolaisasutusalueilla.

”Se auttaa stressiin, jota me pakolaiset koemme elämäntilanteemme vuoksi”, Pascal sanoo.

Nuorten toimeentuloryhmän hän taas perusti siksi, että näki, miten burundilaisnuoret kamppailivat toimeentulonsa vuoksi. Nuoret päättivät tehdä asialle yhdessä jotain ja hankkivat pienen lauman vuohia.

Ryhmäläiset opettelevat myös lukemaan ja kirjoittamaan swahilia Pascalin johdolla. Pakolaisapu taas on auttanut ryhmää maataloustoiminnan suunnittelussa.

Nakivalessa pitää olla kekseliäs hankkiakseen elannon

Nakivalen pakolaisasutusalue on Ugandan vanhimpia ja siellä asuu reilut 100 000, lähinnä Kongon demokraattisesta tasavallasta, Burundista ja Ruandasta kotoisin olevaa pakolaista. Yli 50 prosenttia heistä on alle 18-vuotiaita. Nuorisolla ei ole pakolaisasutusalueella juurikaan mahdollisuuksia koulutukseen, eikä työpaikkojakaan ole. Toimeentulon hankkiminen on vaikeaa. Siksi monet järjestöt, Pakolaisapu niiden joukossa, on päättänyt panostaa voimakkaasti toimeentuloedellytysten parantamiseen.

Maanviljely on yksi tärkeimmistä tavoista lisätä pakolaisten omavaraisuutta. Tänä vuonna Nakivaleen on palkattu uusi maatalousohjaaja. John-Mary Muhinga vetää erityisesti nuorten maatalousryhmiä. Lisäksi toiminnallisen lukutaidon ryhmien opetukseen on tuotu maataloutta. Maatalous- ja viljelyopetus tukee sekä toimeentuloa että kielenopetusta: viljelytaitojen lisäksi pakolaiset oppivat maataloussanastoa joko omalla kielellään tai englanniksi.

Pakolaisapu tukee erityisesti nuorten itse perustamia kerhoja. Pakolaisavun tekemän nuorisotyön taustalla on ensisijaisesti halu auttaa pakolaisnuoria hankkimaan taitoja, joilla he voivat saavuttaa omavaraisen toimeentulon. Laajempana tavoitteena on saada pakolaisnuorille toimeentuloa siellä, missä he ovat, jotta he eivät lähtisi vaarallisille ja epätoivoisille siirtolaisreiteille.

Mutta palataan takaisin mangopuun alle.

”Perustimme säästöryhmän”, kertoo yksi Pascalin ryhmään kuuluvista nuorista.

”Jokainen laittoi 1000 shillinkiä (noin 2,5 euroa) viikoittain säästöön kahden kuukauden ajan. Meitä oli silloin 15, mutta nyt jo 25.”

Ryhmä on etsinyt muun muassa rakennus- ja maataloustöitä yhdessä. He tekevät tiiliä, myyvät niitä ja laittavat osan rahasta säästöön. Ajan myötä näistä säästöistä kertyi jo sen verran rahaa, että he ostivat yhdessä kahdeksan vuohta, joita nyt paimentavat vuorotellen.

Yksi nuorisoryhmän jäsenistä paimensi porukan yhteistä vuohilaumaa.

Kilejäkin on jo syntynyt, ja tavoitteena on kasvattaa katras noin sataan ennen kuin vuohia myydään. Vuohia myymällä on tarkoitus säästää rahaa moottoripyörään, jonka ryhmä voisi vuokrata moottoripyörätaksiksi.

Suunnittelu ja yhdessä toimiminen on ollut mahdollista, koska ryhmä saa johtajuus- ja organisaatiokoulutusta sekä maatalouskoulutusta Pakolaisavulta. Lisäksi Pakolaisapu on antanut tarvikkeita vuohien suojan rakentamiseen.

Nuorten kerhoja on myös kannustettu koko yhteisöä auttaviin toimintoihin. Ryhmät ovat muun muassa rakentaneet taloja niille, jotka eivät itse siihen pysty, sekä auttaneet kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia pakolaisia kansallisuudesta riippumatta.

Kun säästöt ovat yhteiset, jopa kumisaappaiden hankintaa mietitään yhdessä

Vuohien perässä on kuljettava säällä kuin säällä. Yksi ryhmän jäsenistä kertoo, että vuohipaimenten ongelmana ovat nyt sadesäät ja kumisaappaiden ja kunnollisten sadevarusteiden puute.

”Voisiko Pakolaisapu auttaa meitä näiden varusteiden saamisessa?”

Hyvä kysymys. Pascal palauttaa sen takaisin ryhmälle:

”Mitä me voisimme tehdä, jotta saisimme kaikille kumisaappaat? Voisimmeko esimerkiksi ryhmän rahoista ostaa yhdet tai kahdet saappaat joka kuukausi niin, että saisimme paimenessa kulkeville saappaita?”

Porukka miettii ja toteaa, että saappaiden hankintaa pitää suunnitella seuraavassa kokouksessa.

Paikalle saapuneet tytötkin nousevat ylös ja sanovat, että hameessa on hankala kulkea vuohien perässä. Keskustellaan siitä, voisivatko tytöt käyttää housuja silloin kun kulkevat paimenessa. Tytöt pudistelevat päätään. Jätetään sekin seuraavan kokouksen aiheeksi.

Pascal kertoo, että ryhmän toiminnassa on omat haasteensa. Toiset käyvät vielä koulua, mutta osallistuvat yhteisiin töihin viikonloppuisin. Monilla on myös ryhmän ulkopuolisia töitä. Monet ovat uusia pakolaisia ja heillä on vaikeuksia sopeutumisessa. Ryhmässä toimiminen on kuitenkin tuonut turvaa ja suuntaa elämään.

Pascal Ntibashoboka päätti perustaa ryhmän Ugandaan päätyneille burundilaisnuorille, kun hän näki, kuinka vaikeaa näiden on löytää toimeentuloa.

”Ennen kuin liityin tähän ryhmään, elämässäni ei ollut kehumista. En pystynyt ostamaan edes päivittäisiä tavaroita, kuten saippuaa. Mutta nyt olen oppinut suunnittelemaan, mistä saa tuloja ja miten rahani käytän”, yksi ryhmän jäsenistä kertoo.

Toimeentulo on silti niin heikkoa, että mitä tahansa lisäapua toivotaan. Monet myös valittavat, että ruoka, jota pakolaiset saavat ilmaiseksi Maailman ruokaohjelmalta, on liian yksipuolista. Se koostuukin lähinnä maissijauhosta ja pavuista. Pakolaisten pitäisi itse täydentää ruokavaliotaan.

”Mutta ei meillä ole varaa ostaa matookea eli ruokabanaania, tai lihaa tai kalaa.”

”Ilmasto lämpenee ja on kuivaa, eikä maatalous kannata”, sanoo toinen ryhmän jäsen. ”Mutta onneksi olemme voineet yhdessä kasvattaa vihanneksia ja myydä niitä.”

”Yhdessä on kivempi ideoida. Se antaa meille rohkeutta ja toivoa”, yksi naisista sanoo.

Teksti ja kuvat: Kristiina Markkanen

Kirjoittaja on ihmisoikeus- ja kehityskysymyksiin erikoistunut vapaa toimittaja, joka työskentelee tällä hetkellä Suomen Pakolaisavun vapaaehtoisena tiedottajana Ugandassa.