Koulutus, koulutus, koulutus

Pienyrittäjä Ayen Abiel.

Haluan kertoa Ayenista, jonka tapasin pari viikkoa sitten Adjumanin pakolaisasutusalueella pohjoisessa Ugandassa, Etelä-Sudanin rajalla. Kävin Ayenin teehuoneessa. Heinikkoisen tasangon kuumuudesta oli ihanaa poiketa pieneen mudasta ja puusta huolellisesti rakennettuun taloon.

Paikalla oli muutama pitkä ja hoikka dinkanuorukainen. Ayen tarjoili heille sudanilaiseen tapaan maustettua teetä. Siihen on lisätty asiakkaan maun mukaan kanelia, minttua, kardemummaa tai inkivääriä. Samoja mausteita laitetaan myös kahviin.

Ayen Abiel on 27-vuotias. Hän tuli Ugandaan Etelä-Sudanista äitinsä ja lastensa kanssa vuonna 2015. Mies jäi pitämään karjaa kotiseudulle.

Ayen ei ollut käynyt koulua. Hän ei osannut lukea, ei kirjoittaa eikä laskea. Noin 70 prosenttia Etelä-Sudanin lapsista kasvaa ilman mahdollisuutta koulunkäyntiin, mutta kun Ayen kuuli, että Suomen Pakolaisapu järjestää aikuisille lukutaitokursseja, hän halusi heti mukaan. Hän on myös opetellut viljelemään maata. Pakolaiset saavat Ugandassa käyttöönsä pienen viljelypalstan.

Ayen onnistui viljelemään palstallaan hieman ylimääräistä ja myymään osan tuotteistaan pakolaiskylän torilla. Hän laittoi säästöön 20 000 shillinkiä, noin 5 euroa. Viljelyn ja säästämisen oppiminen ovat osa käytännön lukutaitoa, jota Ayen opiskeli Pakolaisavun kurssilla. Hän oli kuitenkin väsynyt pakolaiselämään ja päätti lähteä etsimään miestään, josta ei ollut kuullut mitään kuukausiin. 20 000 riittäisi bussilippuun.

Mutta sitten tapahtui jotain. Ayen alkoi miettiä, että Etelä-Sudanissa asiat ovat vielä huonommin. Mitä hän siellä tekisi?

Ayen ei noussutkaan bussiin, vaan päätti käyttää säästämänsä rahat toisin. Hän osti teetä, kahvia, sokeria ja mausteita ja perusti teekojun. Naapuri antoi hänelle hiilet vedenkeittimeen.

Heti ensimmäisenä päivänä hän sai 5000 shillinkiä voittoa. Seuraavana päivänä voittoa tuli jo 10 000 shillinkiä ja Ayen oli ihmeissään. Näinkö helposti hän voisi ansaita rahaa?

Ayen kertoo, että hänestä oli tullut aivan uusi ihminen, mutta hän ei olisi pystynyt tuohon muutokseen, ellei hän olisi opiskellut. Hän kertoi kolme syytä siihen, miksi muutos oli mahdollinen:

Ensiksikin opiskelu laajensi hänen maailmankuvaansa. Hän ymmärsi, ettei hän voinut palata Etelä-Sudaniin: siihen, mitä oli ennen.

”Pystyin näkemään asiat laajemmin”, hän sanoi.

Toisena syynä oli itseluottamus. Ilman lukutaidon myötä saamaansa itseluottamusta hänellä ei olisi ollut rohkeutta toteuttaa ideaansa ja alkaa myydä teetä tuhannella shillingillä per kuppi. Hän ei olisi uskonut, että osaisi toimia asiakkaiden kanssa.

Hän ei olisi osannut myöskään suunnitella ja tehdä kaupankäynnissä tarvittavia laskutoimituksia.

Muutamassa kuukaudessa Ayenista on tullut menestynyt bisnesnainen, jonka liikevaihto on 200 000–300 000 shillinkiä kuukaudessa, noin 50-75 euroa. Päivänä, jolloin tapasimme, hänelle oli tullut vuokraisännän kanssa riitaa vuokran suuruudesta. Isäntä oli nostanut vuokran 60 000 shillingistä 80 000:aan ja Ayen oli sitä mieltä, ettei voi maksaa niin paljoa. Olihan hänen pidetävä kiinni siitä, että lasten ja vanhan äidin lääkkeisiin ja koulumaksuihin jää myös rahaa.

Nyt hän uskaltaa pitää puoliaan.

Amer kotitalonsa edustalla.

Ayen on yksi monista aiemmin lukutaidottomista pakolaisista, erityisesti naisista, joita tapasin. Jokainen, jonka kanssa juttelin, kertoi, miten heidän arkensa ja elintasonsa oli muuttunut lukutaidon myötä. Heistä jokainen kertoi myös omalla olemuksellaan ja itseluottamuksellaan siitä, miten perustavalla tavalla koulutus muuttaa ihmistä.

Vanhat eteläsudanilaisnaiset kertoivat ylpeänä, kuinka he ovat oppineet pitämään talonsa ja pihansa siistinä.

”Tule vaikka sisälle katsomaan”, viisikymppinen Amer sanoi hymyillen ja selkä suorassa. Pohjoisessa projektipäällikkönä työskentelevä kollega kertoikin, että lukutaito kohottaa ihmisen ryhtiä.

25- ja 27-vuotiaat James ja Paska kasvoivat ilman koulua Etelä-Sudanissa. James, jonka karjan sotilaat veivät, sanoi, ettei haluaisi enää muuta tehdä kuin opiskella.

Hämmästyin kun kuulin, miten Paskan elämä oli muuttunut, kun hän oppi numerot. ”Aiemmin piti mennä naapuriin, kun halusin soittaa.” Niin itsestään selvä asia.

Itkin, kun istuin viisikymppisen Noin pihalla ja kuuntelin, kun hän luki ylpeänä dinkankielistä Raamattua. Kuuntelijoiden joukossa olivat hänen lapsensa, naapurinsa ja sukulaisensa. Aiemmin hän opetteli ulkoa raamatunlauseita, joita kuuli jumalanpalveluksissa ja toisti niitä mielessään, varsinkin kävellessään.

Hän osasi Paavalin ensimmäisen korinttolaiskirjeen 13:n luvun ulkoa, mutta kun kysyin, mikä on hänen lempikohtansa Raamatussa, hän halusi lukea sen ääneen.

”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali…”

Noi lukee dinkankielistä Raamattua.

Valeria, 66-vuotias kongolainen pakolainen Etelä-Ugandan Nakivalessa, oli hänkin päättänyt oppia vihdoin kirjoittamaan nimensä. Valeriasta tuli mieleen Keniassa aikoinaan kuuluisaksi tullut kahdeksankymppinen entinen mau mau –taistelija, joka vaati, että hänkin pääsee kouluun, kun opetus vihdoin tuli kaikille ilmaiseksi.

Me, jotka emme ole koskaan joutuneet pohtimaan, mitä tekisimme, jos meillä olisi vain 5 euroa rahaa, olemme tottuneet myös pitämään koulunkäyntiä itsestään selvänä velvollisuutena. Emme edes huomaa, mikä etuoikeus se on.

Ugandassa pakolaiset saavat periaatteessa käydä koulua ilmaiseksi ugandalaisten tapaan, mutta pelkästään Kampalassa on 10 000 pakolaislasta, jotka eivät ole koulussa. Vain yksi kolmesta käy koulua. Ilmainen peruskoulu ei ole käytännössä ilmainen, vaan siellä on monenlaisia maksuja. Tarvitaan koulupuku ja tarvikkeita, joihin pakolaisvanhemmilla ei ole varaa. Ei ole kaikilla ugandalaisillakaan.

Pakolaisalueilla alakoulua käydään 200 oppilaan luokissa seitsemän oppilasta pulpettia kohden. Opettajista on pulaa. Vain viisi prosenttia pakolaislapsista käy yläkoulun. Niitä ei joko ole tai sitten vanhemmilla ei ole niihin varaa.

Oppivelvollisuusiän ohittaneiden tilanne on vielä huonompi, varsinkin jos koulu on jäänyt kokonaan väliin.

Laskutaidon opetusta Pagirinyan asustualueella Adjumanissa.

Ugandaan saapuvista pakolaisista yli 80 prosenttia on naisia ja lapsia. Pakolaisavun selvityksen mukaan vuonna 2015 eteläsudanilaisista lähes kaikki halusivat oppia laskemaan, yli 80 prosenttia kirjoittamaan ja yli 70 prosenttia lukemaan. Pakolaiskylissä on satoja tuhansia lukutaidottomia aikuisia, ja lisää tulee rajan yli joka päivä.

Tarvitaan lisää koulutusta: virallista ja epämuodollista, alakouluja, yläkouluja, aikuisopetusta, ammattikouluja, stipendejä. Mutta mistä tähän kaikkeen saataisiin rahat? Kun Ugandassa järjestettiin kesäkuussa maailmanlaajuinen Solidarity Summit, jonka tarkoituksena oli kerätä kaksi miljardia dollaria pakolaisten auttamiseen, kokoon saatiin noin 400 miljoonaa. Suomi antoi 2,2, miljoonaa euroa.

”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta…”

UNHCR on laskenut, että jos edes humanitaariseen työhön – ensiapuun – tarvittavat varat saataisiin kasaan, se maksaisi reilut 600 miljoonaa dollaria vuodessa näillä pakolaismäärillä. Eikä vielä olla edes laittamassa ketään kouluun.

Me emme voi pelastaa kaikkia maailman pakolaisia, mutta opetetaan heidät edes lukemaan.

Kristiina Markkanen on ihmisoikeus- ja kehityskysymyksiin erikoistunut vapaa toimittaja, joka työskentelee tällä hetkellä Pakolaisavun vapaaehtoisena tiedottaja Ugandassa. Tässä blogissa hän kirjoittaa ajankohtaisista kehityskysymyksistä Ugandan näkökulmasta, Agenda 2030:n tavoitteiden valossa.