Ugandan tarkoitus

Eteläsudanilainen Ayen Abiel oppi Pakolaisavun järjestämällä kurssilla taitoja, joiden ansiosta hän pystyi perustamaan teehuoneen. Pakolaisten omavaraisuuden tukeminen on parhaita keinoja auttaa heitä.

Vuosi sitten YK antoi New Yorkin julkilausuman. Sen ideana on luoda globaali YK-järjestelmän, jäsenvaltioiden ja kansalaisyhteiskunnan välinen sopimus, eräänlainen tiekartta pakolaiskriisien ja muuttoliikkeen hyvään hoitoon.

Sopimus, jota nyt laaditaan ja testataan, tulee voimaan vuonna 2018. Se ei vaikuta mitenkään Geneven pakolaissopimukseen, joka on pakolaisten oikeudellista asemaa määrittelevä yleissopimus.

Julkilausuma tähtää poliittiseen sopimukseen. Se peräänkuuluttaa globaalia vastuuta yhä kasvavista pakolaismääristä ja pyrkii varmistamaan, että pakolaisten ja siirtolaisten ihmisoikeuksia kunnioitetaan.

Jäsenmaat ja järjestöt sitoutuvat suojelemaan pakolaisia ja siirtolaisia, mutta myös heitä vastaanottavia yhteisöjä. Julkislausumassa vaaditaan, että lapset pääsevät kouluun, erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksia kunnioitetaan, seksuaalista ja sukupuolesta johtuvaa väkivaltaa torjutaan ja myös taloudellista vastuuta jaetaan.

Prosessiin kuuluu erilaisia mekanismeja ja työskentelyvaiheita, joista yksi on niin sanotun kattavan vastaanottojärjestelmän (Comprehensive Refugee Response Framework, CRRF) luominen.

Tätä järjestelmää pilotoidaan nyt Ugandassa.

Ugandassa on 1,3 miljoonaa pakolaista. Suurin osa heistä on saapunut viimeisen vuoden kuluessa Etelä-Sudanista, missä sisällisota ja kuivuus ajavat ihmisiä sekä sisäiseen pakoon että naapurimaihin.

Uganda on valittu kattavan vastaanottojärjestelmän testimaaksi siksi, että sillä on jo kolonialismin ajalta juontuva, varsin liberaali pakolaispolitiikka sekä pitkään jatkunut tiivis yhteistyö YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n kanssa.

Kongolaisia pakolaisia Nakivalessa.

Ugandan rajat ovat pakolaisille auki ja heillä on periaatteessa kaikki samat oikeudet kuin ugandalaisillakin. Vain mahdollisuus kansalaisuuteen ja sen myötä oikeus äänestää puuttuvat.

Käytännön tasolla kaikki ei tokikaan ole niin ruusuista kuin paperilla. Pakolaisten mahdollisuudet esimerkiksi koulunkäyntiin ja terveydenhuoltoon eivät todellisuudessa ole samat kuin paikallisilla.

Toisaalta lukutaidottomuus ja koulun keskeyttäminen on tavallista myös Ugandan syrjäseuduilla. Kaivolle joutuu kävelemään kilometritolkulla, samoin terveysasemalle. Monin paikoin onkin käynyt niin, että ensimmäinen tie ja koulu on saatu kylään vasta pakolaisten myötä.

Mutta juuri siinä piileekin yksi New Yorkin julkilausuman kulmakivistä – pakolaislasten kuuluu saada käydä koulua, mutta sama oikeus on myös vastaanottavan yhteisön lapsilla.

Julkilausumassa sanotaan, että samalla kun autetaan pakolaisia, täytyy huomioida paikallisyhteisön tarpeet ja oikeudet. Kattavaan vastaanottojärjestelmään kuuluu, että pakolaiset vastaanotetaan, heidän statuksensa selvitetään ja heidän akuutteihin tarpeisiinsa vastataan tehokkaasti. Myös heidän pidemmän aikavälin tarpeistaan täytyy huolehtia: pakolaisilla pitää olla mahdollisuus opiskella ja tehdä työtä eli tulla omavaraisiksi.

Oikeus suojeluun, vapaus liikkua ja vapaus ansaita ovat pakolaisen näkökulmasta julkilausuman ydin. Kun edistetään pakolaisten omatoimisuutta, vähennetään rahanmenoa ja apuriippuvuutta. Ugandan lainsäädäntö tähtää jo nyt tähän. Pakolaisille annetaan pala maata, jonka viljelyllä pääse alkuun, ja mahdollinen ylijäämä voidaan myydä markkinoilla.

Tosin maapalan kokoa on jouduttu viime aikoina pienentämään, minkä lisäksi kuivuus on häirinnyt viljelyä, eikä monikaan pakolainen ole todellisuudessa omavarainen, ei lähellekään.

Oikeus työhön ja koulunkäyntiin Ugandassa tähtää myös omavaraisuuden saavuttamiseen, mutta työtä ei ole helppo löytää. Siksi lähes kaikki pakolais- ja kehitysyhteistyötä Ugandassa tekevät järjestöt ovat panostaneet voimakkaasti myös toimeentulo- ja yrittäjyyskoulutuksiin.

Sopimuksen tarkoituksena on siis etsiä ja yhtenäistää testattuja ja hyviä käytäntöjä, tällaisia Ugandan malleja, sovellettavaksi kaikkialla, missä pakolaiset ja siirtolaiset liikkuvat. Esimerkiksi Ugandan naapurimaassa Keniassa suhtautuminen pakolaisiin on aivan erilainen: pakolaiset suljetaan leireille.

Julkilausumaan sisältyy paitsi tiekartta, myös eräänlainen elinkaarimalli, joten se kattaa pakolaisuuden koko keston. Julkilausuman mukaan pakolaisilla ja siirtolaisilla tulee olla myös mahdollisuus itsensä kehittämiseen niin, että he voivat valmistautua joko turvalliseen kotiinpaluuseen tai uudelleensijoitukseen.

Ja kaikeksi lopuksi: elinkaarimalli sälyttää jäsenmaille vastuuta myös pakolaisten lähtömaiden olosuhteiden vakauttamisesta, jotta pakolaisten kotiinpaluu olisi aikanaan mahdollista.

New Yorkin julkilausumaan sisältyy paljon hyviä ideoita, mutta kuten Ugandassa meneillään oleva ”testi” on osoittanut, jo tässä vaiheessa ongelmaksi on muodostunut raha. Poliittinen yhteisymmärrys ei vielä ole konkretisoitunut taloudellisena sitoumuksena.

Uganda järjesti kesällä yhdessä YK:n kanssa suuren kansainvälisen apukonferenssin, jonka tavoitteena oli kerätä kaksi miljardia dollaria eteläsudanilaisten pakolaisten ja paikallisyhteisöjen auttamiseen.

Tulos oli laiha. Kokoon on tähän mennessä saatu reilut 400 miljoonaa dollaria. Suomi antoi 2,2 miljoonaa.

Nakivalessa kuivuus vaikeuttaa viljelyä.

Pakolaisia kaivolla Nakivalessa.

Toinen ongelma on käytännön toteutus, sanoo Suomen Pakolaisavun Ugandan maajohtaja Tarja Saarela-Kaonga. Hänen mukaansa on vielä epäselvää, kuka tuota lahjarahaa oikein hallinnoi ja miten päätösvalta ja vastuut jaetaan esimerkiksi paikallishallinnon ja keskushallinnon välillä.

Lisäksi Maailman ruokaohjelmalla on koko ajan ollut vaikeuksia saada rahat riittämään. Pakolaisten annoksia on vähän väliä pienennetty. Kesällä WFP ilmoitti jälleen, että ruoka loppuu kohta, ellei lisää kansainvälistä apua saada.

Ugandan pakolaiskomissaari, keväällä Suomessakin vieraillut David Apollo Kazunga sanoi vastikään haastattelussa, että Uganda on sitoutunut CRRF:n noudattamiseen, mutta ilman lisärahoitusta mitään sellaista, mikä menee akuuteimman humanitaarisen avun ohi, ei pystytä tekemään.

Tilannetta pidetään skandaalina, mutta tiekartan laatijat kuitenkin uskovat, että suunta on silti oikea. Ja vaikka rahasta on pulaa, pakolaisten pitää tulla alusta alkaen heidät vastaanottavien yhteisöjen jäseniksi. Lisäksi molempien ryhmien tarpeista täytyy kantaa huoli.

Se on Ugandan tarkoitus.

Kristiina Markkanen on ihmisoikeus- ja kehityskysymyksiin erikoistunut vapaa toimittaja, joka työskentelee tällä hetkellä Pakolaisavun vapaaehtoisena tiedottaja Ugandassa. Tässä blogissa hän kirjoittaa ajankohtaisista kehityskysymyksistä Ugandan näkökulmasta, Agenda 2030:n tavoitteiden valossa.