Minä ja Pakolaisapu: Eero Lehtovirta

Kurvin-projektin ohjaaja Eero Lehtovirran työssä tärkeintä on olla läsnä ja kulkea maahan muuttaneiden nuorten rinnalla.

1. Mitä työhösi kuuluu?

Olen ohjaaja Pakolaisavun Kurvi-projektissa. Pääasiassa työmme on henkilökohtaista ohjausta maahan muuttaneille nuorille. Minulla on viidestä kymmeneen omaohjattavaa, jotka tarvitsevat tukea kaikessa yhteiskunnassa toimimisessa. Osa nuorista on asunnottomia, osa luku- ja kirjoitustaidottomia tai heillä on matala koulutustaso. Toisilla on ongelmia oman psyykeen tai identiteetin kanssa sekä rikkonaiset perhesuhteet. Suurimman osan työajastani olen nuorten kotona. Näen heitä myös kirjastoissa, kahviloissa ja kuljen heidän kanssaan esimerkiksi Kelassa ja TE-toimistossa.

Toinen osa työstämme tapahtuu Helsingin ja Vantaan Ohjaamoissa, joissa annamme neuvontaa maahanmuuttajataustaisille nuorille. Sosiaalitoimistot ja TE-palvelut lähettävät nuoria meidän asiakkaaksemme, mutta tieto kulkee myös puskaradion kautta.

Lisäksi teemme vaikuttamistyötä eli kerromme yhteistyökumppaneillemme nuorten aikuisten rakenteellisista esteistä yhteiskunnassa.

2. Millaisia haasteita maahan muuttaneilla nuorilla on Suomessa syntyneisiin nuoriin verrattuna?

Suomessa syntyneiden ei ole koskaan tarvinnut nähdä omaa syntymätodistustaan tai ilmoittautua kuntalaiseksi maistraatissa. Heidän ei ole tarvinnut selitellä keitä he ovat. Useimpien nimeä tai oikeutta olla Suomessa ei ole kyseenalaistettu. Lisäksi he ovat saanet pitkän preppauksen tähän yhteiskuntaan päiväkodista alkaen. Heille on opetettu käytännön taitoja, jotka voivat puuttua maahan muuttaneilta.

Suomalainen palvelujärjestelmä ei tunnista näitä nuoria, koska heidän tarpeensa ovat niin yksilöllisiä. Henkilöllisyyden tunnistaminen on yksi esimerkki. Nuorilla on vain vähän ATK-taitoja, mutta niillä vähillä taidoillaan heidän pitäisi pärjätä byrokratiaviidakossa. Jos heidän henkilöllisyyttään ei ole tunnistettu, he eivät pysty kirjautumaan digitaalisiin palveluihin. Uuden henkilökorttilain myötä asiassa on kuitenkin onneksi menty todella paljon eteenpäin, sillä nyt ihminen voi saada pelkällä oleskeluluvalla henkilökortin ja yleensä sillä saa myös pankkitunnukset.

3. Mitä vaikutusta työlläsi on?

Haluaisin ajatella, että vaikutan nuorten elämään niin, että heidän elämänlaatunsa paranee ja heidän sivistystasonsa kasvaa. Sivistys on vaikea sana, koska näillä nuorilla on hirveästi taitoja, mutta ne eivät ole sellaisia taitoja joita tämä yhteiskunta arvostaa. Moni on tullut Euroopan halki luku-ja kirjoitustaidottomana, paennut perheeltään, poliisilta tai pakolaisleiriltä. Sellaiseen ei jokainen pystyisi.

4. Milloin koet onnistuneesi työssäsi?

Konkreettisimmin koen onnistuneeni silloin kun asiakkaani pääsee kouluun, saa asunnon tai kun hänen elämänlaatunsa paranee. Saan suurimman onnistumisen tunteen, kun asiakas pystyy sanoittamaan tilannettaan, eli kun hän itse ymmärtää päässeensä eteenpäin elämässä. Koulu ja asunto ovat perusasioita, mutta on palkitsevaa, kun asiakas itse tajuaa, kuinka paljon hyötyä koulutuksesta on ja kiittää siitä, että häntä kannustettiin opiskelemaan.

Yksi koskettavimmista tilanteista oli, kun kannoimme vuoden asunnottomana olleen pojan muuttokuormaa sisälle. Pyyhimme molemmat silmäkulmia.

5. Mitä taitoja käytät työssäsi päivittäin?

Koulutukseni ja osaamiseni puolesta käytän toimintamenetelmiä kuten selkokieltä ja tietämystäni järjestelmien, kuten TE-palveluiden toimimisesta. Kuitenkin tärkein taito on olla läsnä, kuunnella ja kulkea rinnalla.

6. Minkä asian toivoisit olevan vuoden päästä toisin?

Toivon, että kaikilla olisi tasaveroiset mahdollisuudet toimia tässä yhteiskunnassa ja päästä siihen mukaan. Olisi hassua toivoa, että kukaan ei syrjäytyisi, koska meidän asiakkaamme eivät voi syrjäytyä – he eivät ole koskaan edes päässeet sisälle yhteiskuntaan.

Teksti ja kuva: Melisa Yasav