Oppia elämää varten

Angela Mena on isoäiti, joka on saapunut Ugandaan vasta muutama kuukausi sitten Etelä-Sudanista. Hän opiskelee englantia kolmen tyttärensä , Reginan (vas.), Anitan ja Magin kanssa. Mukana on myös Reginan neljän kuukauden ikäinen poika Emmanuel.

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun Pakolaisapu aloitti ihmisoikeusperustaisen aikuiskoulutuksen Ugandan pakolaisten keskuudessa. Ihmisoikeusperustaisuudella tarkoitetaan sitä, että koulutus nähdään ihmisoikeutena ja sen tulee vastata ihmisten todellisiin tarpeisiin.

Pakolaisapu on esimerkiksi luonut pakolaisille omat oppimateriaalit kielten opiskeluun. Ne on laadittu yhteistyössä pakolaisten kanssa, vastaamaan heidän tarpeitaan sekä pakolaisina Ugandassa että ajatellen mahdollista uudelleensijoitusta tai kotiinpaluuta.

Kaukana Kampalasta, noin neljän tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista länteen ja parikymmenen kilometrin päässä valtatiestä, sijaitsee yksi Ugandan vanhimmista pakolaisten asutusalueista.

Kyaka II:n asutusalue leviää yli 80 neliökilometrin alueelle. Se koostuu useista pienemmistä kylistä, joissa asuu reilut 20 000 pakolaista. Suurin osa on kotoisin Ugandan läntisestä naapurimaasta Kongosta.

Yksi kylistä on nimeltään Byabakora, ja sen kirkossa kokoontuu tänään Pakolaisavun aikuisten englannin kielen kurssi.

Opettaja Emmanuel Upar, itsekin yli 40 vuotta sitten Ugandaan tullut Kongon pakolainen, kysyy: “200 shillings, what can it buy?” Mitä saa kahdella sadalla shillingillä?

Aikuiskoulutusohjelmissa opettajina toimivat ovat myös pakolaisia. Emmanuel Upar tuli Ugandaan pikkupoikana 45 vuotta sitten Kongosta.

”Sillä saa banaanin”, eräs oppilas vastaa. Kaksi sataa shillinkiä on noin viisi senttiä.

Näin jatketaan. Mitä saa tuhannella shillingillä? Puheaikaa kännykkään. Ei kovin paljoa, mutta muutaman puhelun verran kumminkin.

Tässä opiskellaan englannin alkeita samalla kun opetellaan, mitä mitäkin maksaa Ugandassa.

Pakolaiset tarvitsevat aivan ensiksi vettä ja ruokaa sekä pressun ja palan maata, jotta he voivat rakentaa itselleen riu’uista ja savesta jonkinlaisen asumuksen. Tämän kaiken he saavat YK:n avustuohjelmista ja Ugandan hallitukselta.

Kayka II:n pakolaisasutusalue koostuu useista pienemmistä kylistä.

Mutta sen jälkeen heidän täytyy alkaa sopeutua uuteen elämäänsä. Englanti on Ugandan virallinen kieli. Moni ei osaa sitä sanaakaan, tai ylipäätään lukea tai kirjoittaa. Kongolaiset puhuvat Ugandaan tullessaan ranskaa ja swahiliä, eteläsudanilaiset yleensä luota. Jotkut puhuvat lingalaa.

Pakolaisilla ei ole aikaa istua vuosikausiksi koulun penkille opiskelmaan englannin kielen oikeita lauserakenteita ja sanastoa. Tämä pätee aikuiskoulutukseen ylipäätään. Opittavan materiaalin pitää liittyä mahdollisimman läheisesti oppilaan arkeen – oppi pitää saada käyttöön heti.

Pyrkimyksenä on muutaman kuukauden oppijaksolla päästä kiinni käytännön kielitaitoon: sellaiseen, jolla pärjää torilla ja lääkärissä. Käytännön kielitaitoon kuuluu muun muassa karttojen lukeminen, lasten koulutehtävien ymmärtäminen sekä rahan, tervehdysten ja terveyteen liittyvien sanojen ja fraasien hallinta.

Jo ensimmäisellä kurssilla opetellaan sanomaan englanniksi: ”Minulla on malaria, lavantauti, HIV/AIDS.”

Kun opetellaan ruoka-aineita, opitaan samalla terveellistä ruokavaliota: ”Täytä korkeintaan puolet lautasesta perunalla, kassavalla, maissilla tai riisillä.”

Myös lasten oikeuksista puhutaan englannin tunnilla: ”Kerro luokalle, millaisiin lasten oikeuksien loukkauksiin olet törmännyt yhteisössäsi. Keskustelkaa luokassa asiasta.”

Tänään keskitytään kuitenkin rahaan. 10 000 shillingillä saa kattilan.

Racheal Nzalella ja Jeremy Basarilla on eri tavoitteet englannin kielen oppimiselle. Jeremy on lähdössä Australiaan kiintiöpakolaiseksi. Rachealen miehellä taas on Ugandassa karjaa, eikä pariskunta ole hakenut uudelleensijoitukseen.

Kun kyselen tunnin jälkeen osallistujilta, mihin he kokevat tarvitsevansa englanninkielen taitoaan, yksi vastaa, että voi käydä erilaisissa virastoissa hoitamassa asioitaan. Toinen taas sanoo matkustavansa kiintiöpakolaiseksi Yhdysvaltoihin tai Australiaan ja tarvitsevansa englantia uudessa kotimaassaan.

”Voin mennä torille ostoksille ”, ”Voin myydä omia tuotteitani”, ”Voin keskustella täällä vierailevien ihmisten kanssa”, ”Voin toimia tulkkina”, ”Voin päästä töihin johonkin toimistoon”.

Englannin kielelle löytyy siis käyttöä, vaikka ei koskaan lähtisi minnekään asutusalueelta, jossa swhahili tai ranska toimii lingua francana.

Teksti ja kuvat: Kristiina Markkanen