Valoa savimajaan

10 000 shillings – it can buy a sauce pan.

“200 shillings” – “It can buy a banana”.

Mitä saa kahdella sadalla shillingillä? Sillä saa banaanin.
Mitä saa tuhannella shillingillä? Puheaikaa kännykkään. Ei kovin paljoa, mutta muutaman puhelun verran kumminkin.
Opettaja kysyy ja oppilaat vastaaavat vuorollaan.
50 000:lla shillingillä voi jo ostaa pienen aurinkopaneelin, jolla saa iltaisin valoa.
Tätä voisi jatkaa: Paljonko on kaksi sataa Ugandan shillinkiä euroissa? Noin viisi senttiä.

Viikko sitten seurasin aikuisten englanninkurssia Kyaka II pakolaisasutusalueella lounaisessa Ugandassa. Kyaka on yksi Ugandan vanhimpia asutusalueita, perustettu jo 1960-luvulla Kongon sisällissotaa pakenevia varten. Jotkut ovat asuneet alueella siitä lähtien.

Joukossa on myös aivan uusia tulijoita, kuten isoäiti Angela Mena, hänen kolme tytärtään ja neljän kuukauden ikäinen lapsenlapsi Emmanuel. Perhe on ollut paossa jo vuosia. Ensin he menivät pohjoisesta Kongosta Etelä-Sudaniin, mutta levottomuuksien alettua viime kesänä he pakenivat Ugandan puolelle.
Heidän täytyy nyt opetella, mitä Ugandan rahalla saa, ja heidän täytyy oppia englantia, uuden tai väliaikaisen kotimaansa kieltä.

He ovat osa sitä keskimäärin kahden tuhannen pakolaisen päivittäistä virtaa, joka tulee nyt Etelä-Sudanista Ugandaan. On tullut viime kesästä lähtien. Aiemmin 500 000 pakolaisen Ugandasta on tullut Turkin jälkeen maailman toiseksi eniten pakolaisia vastaanottanut valtio. UNHCR:n mukaan pakolaisia on maassa yli 1,2 miljoonaa. Eteläsudanilaisia on lähes miljoona, noin 900 000, kongolaisia 200 000 sekä lisäksi muutamia kymmeniä tuhansia burundilaisia, somalialaisia ja muita.

Etelä-Sudania ja koko itäistä Afrikkaa vaivaavan nälänhädän ja ruokakriisin lisäksi myös Ugandan pakolaistilanne alkaa täyttää humanitaarisen kriisin mittasuhteet. Ugandaan tarvitaan nyt kansainvälistä apua. Ruoka ei riitä leiriellä enää kaikille.

Ugandan pakolaispolitiikka on aina ollut myönteisesti pakolaisiin suhtautuvaa. Pakolaiset ovat saaneet UNHCR:n pressun ja palan maata, johon voi rakentaa savimajan ja perustaa pienen kasvimaan. Pakolaisia ei ole pidetty leireillä, vaan asutusalueilla.

Nyt tulijoita on kuitenkin niin paljon, että pohjoiset, Etelä-Sudanin rajalla olevat asutusalueet uhkaavat muuttua leireiksi ja uusille asutusalueille on vaikea löytää maita. Leiriytyminen vähentää pakolaisten omatoimisuutta, tarvitaan ruoka-apua ja monelaista muuta tukea.

Se taas tulee kalliiksi. Uganda ei selviä velvoitteista yksin, vaan kansainvälinen apu on tarpeen.
Ugandan tilanneta pohditaan ensi kuussa täällä Kampalassa, YK ja Ugandan valtion järjestämässä Solidarity Summitissa. Kokouksen tarkoituksena on tuoda Ugandan pakolaistilanne muun maailman tietoisuuteen sekä kerätä kansainvälistä rahaa tilanteen helpottamiseksi. Muun muassa UNHCR:n entinen johtaja, YK:n nykyinen pääsihteeri Antonio Guterres on luvannut saapua paikalle edistämään kahden miljardin dollarin tavoitteen toteutumista.

Humanitaarisen kriisin lievittäminen ja hätäapu kovia kokeneille pakolaisille on äärimmäisen kiireellinen ja tärkeä tehtävä. Mutta sitten se tulee se päivä, jolloin pakolainen tarvitsee muutakin kuin teltan, vettä ja ruokaa. Aikuiskoulutus ei äkkiseltään kuulosta kovin seksikkäältä, kun puhutaan maailman pakolaiskriiseistä ja niiden ratkaisemisesta. Kun ihmisiä pelastetaan kuolemalta.

Mutta miettikääpä tätä: Miltä tuntuisi olla aikuinen, joka ei osaa lukea eikä kirjoittaa? Mitä voi ylipäätään tehdä, ja mistä haaveilla? Mitä ihminen tekee elämällä, jossa perustarpeet on tyydetty, mutta itseään ei pysty kehittämään? Miten voi muuttaa kiintiöpakolaiseksi Yhdysvaltoihin, tai Suomeen, jos ei osaa edes muutamaa sanaa englantia?

Suurin osa afrikkalaisista pakolaisista on lukutaidottomia. Kun heidät on pelastettu sodan jaloista tai nälkäkuolemalta, heidät pitää vielä pelastaa elämään. Kuka on halukas tekemään ja maksamaan sen työn?

Pakolaisten lapset pääsevät uudessa kotimaassa ainakin koulun ensimmäisille luokille, mutta heillä itsellään ei ole ollut siihen koskaan aiemmin mahdollisuutta. Koulu on jäänyt pakolaisuuden tai liian varhaisen avioliiton vuoksi kesken.
Eikä ehkä tarvitse mainita, että koulutus ja siitä avautuvat mahdollisuudet ehkäisevät syrjäytymistä ja radikalisoitumista.

1,2 miljoonaa Ugandaan paennutta pohtii nyt vaihtoehtojaan. Jäädäkö tänne vai lähteäkö jonnekin muualle, vaikkapa Eurooppaan, etsimään työtä ja toimeentuloa?

Me kaikki toivomme, etteivät ihmiset lähtisi omine neuvoineen vaarallisille reiteille Saharan halki ja Välimeren yli Eurooppaan. Mutta mikä saisi heidät jäämään ja etsimään mahdollisuuksia myös täällä?
Koulutus ja sitä kautta avautuvat mahdollisuudet itsenäiseen elämään. Moni kuitenkin ilmoittautuu myös kiintiöpakolaisjonoon. Yhdysvaltoihin, Australiaan, jonnekin pois.

Odottavan aika on pitkä. Se on järkevintä käyttää opiskeluun ja työntekoon, itsensä kehittämiseen. Opinnoista on hyötyä vaikkei lähtisi minnekään, tai myös siinä tapauksessa, että pääsee joskus takaisin kotimaahan.
Kun Suomen Pakolaisapu vuonna 2015 teetti selvityksen siitä, mitä eteläsudanilaiset haluaisivat oppia, vastausten mukaan 75 % halusi oppia lukemaan, 87 % halusi oppia englantia ja 94 % laskutaitoa.

Valoa savimajaan. (Pakolainen muuten usein asuu täällä vielä 40 vuoden jälkeenkin ”väliaikaisessa” savimajassaan.) 50 000 shillinkiä, reilut 12 euroa, on juuri ja juuri raha, jonka pakolainen saattaa onnistua säästämään, jos hän onnistuu saamaan jonkin hätäaputyön.
Hän voi ostaa sillä valon.

Me emme voi antaa pakolaiselle 50 000 shillinkiä, koska se on apua, joka ei johda oikein mihinkään. Mutta me voimme opettaa hänet lukemaan, me voimme opettaa hänelle englantia ja opettaa hänet opettamaan tovereitaan.
Se on aikuiskoulutusta, hiljaista ja halpaa hommaa, joka pääsee harvoin otsikoihin.

Se tuo valon savimajaan.

Kristiina Markkanen on ihmisoikeus- ja kehityskysymyksiin erikoistunut vapaa toimittaja, joka työskentelee tällä hetkellä Pakolaisavun vapaaehtoisena tiedottaja Ugandassa. Tässä blogissa hän kirjoittaa ajankohtaisista kehityskysymyksistä Ugandan näkökulmasta, Agenda 2030:n tavoitteiden valossa.