Kun kansalaisyhteiskunta korvasi valtion

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Tämänkertaisessa kirjoituksessa kansalaisaktivisti Suldaan Said Ahmed (vas.) kritisoi Suomen hallituksen turvapaikkapolitiikkaa, jonka seurauksena valtion vastuut ovat kaatuneet pitkälti kansalaisyhteiskunnan harteille.

Kuva: Suldaan Said Ahmed

Kuva: Suldaan Said Ahmed

Vuosi sitten Suomeen saapui lähes 33 000 turvapaikanhakijaa, mikä on paljon aikaisempiin vuosiin verrattuna, mutta samaan aikaan vähän verrattuna esimerkiksi Ruotsiin tai Saksaan. Pakolaisten tulo kosketti jokaista suomalaista tavalla tai toisella.

Olemme seuranneet medioista pakolaisten saapumista ja muun muassa sitä, kuinka sadat heistä jonottivat Helsingin poliisilaitoksella turvapaikkahakemuksen jättämistä. Moni suomalainen seisoi poliisilaitoksen ulkopuolella sekä Pasilan juna-asemalla ottamassa turvapaikanhakijoita vastaan ja ohjaamassa heitä eteenpäin. Auttamaan tulleet ihmiset tarjosivat tulokkaille ruokaa ja majoituspaikkoja, koska jotkut joutuivat odottamaan vuoroaan jopa vuorokauden.

Suomalaisten enemmistön auttamishalu on aktivoitunut, ja se on näkynyt muun muassa kansalaisjärjestöjen vapaaehtoistoiminnassa. Sadat ihmiset ovat osoittaneet halunsa ryhtyä vapaaehtoisiksi ja tehdä jotain auttaakseen huomisen suomalaisia. Myös yritykset ovat kantaneet yhteiskunnallista vastuuta.

Viime vuoden aikana nähtiin, että suomalainen välittää. Moni yksin maahan tullut turvapaikanhakija on saanut vapaaehtoisen suomalaisen kummiperheen. On tärkeää, että ihmiselle syntyy verkostoja, ja että erityisesti alaikäiset saavat turvallisia aikuisia ympärilleen.

Media osittain vihanlietsojana

Ongelmallisen tilanteesta on tehnyt se, että mediassa turvapaikanhakijoista on puhuttu maahan vyöryvänä aaltona, vaikka olisi pitänyt painottaa enemmän pakolaisuuden syitä; mitä maailmalla tapahtuu ja miten tähän on tultu. Tosiasiassa suurin osa irakilaisista ja syyrialaisista pakolaisista on paennut naapurimaihinsa – Turkissa heitä on miljoonia.

Media uutisoi sotaa pakenevista ihmisistä termeillä, jotka loukkaavat heidän ihmisarvoaan. Ihmiset eivät ole luonnonkatastrofeja, joista voi puhua tulvina, aaltoina ja vyöryinä. Kyse on ihmisistä, kuten minusta ja sinusta. Internetin vihasivustot ovat saaneet tilanteesta vettä myllyynsä, ja vihaa lietsoessaan syyllistyneet kerta toisensa jälkeen kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Samaan aikaan virallinen media ei ole ottanut sille kuuluvaa roolia kansalaisten sivistäjänä, vaan taustoittavaan journalismiin keskittymisen sijaan se on lähtenyt ”klikkausjournalismin” tielle.

Kotoutuminen yksin mahdoton yhtälö

Hallituksen kiristynyt maahanmuuttopolitiikka eriarvoistaa ihmisiä ja erottaa perheenjäsenet toisistaan. Yksin maahan tulleet alaikäiset lapset eivät saa oleskeluluvan saatuaan vanhempiaan tänne, sillä kiristynyt maahanmuuttopolitiikka ja korkea tulorajavaatimus tekevät sen mahdottomaksi. Kotoutuminen hidastuu tai pahimmassa tapauksessa epäonnistuu, koska näillä ihmisillä on suuri huoli lähimmistään, jotka ovat kaukana ja yhä sodan keskellä. Vaarana on syrjäytyminen yhteiskunnasta, kun pettymyksiä ja epäoikeudenmukaisuutta kohdatessaan ihmisellä ei ole lähimmäisten tukea turvanaan.

Hallitus luo uusia paperittomia

Kuten aiemmin on jo ennustettu, kaikki hakijat eivät tule saamaan turvapaikkaa. Kaikki kielteisen päätöksen saaneet eivät tule myöskään palaamaan vapaaehtoisesti kotimaihinsa, eikä Suomella ole kaikkien maiden kanssa palautussopimusta. On itsestään selvää, että paperittomana Suomessa eläminen on erittäin vaikeaa, mutta monille se on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin kotimaahan palaaminen ja tapetuksi tuleminen, tai sellaiseen paikkaan lähetetyksi joutuminen, jossa he eivät ole koskaan asuneet.

Meillä on myös kasvava ryhmä Suomessa pitkään asuneita maahanmuuttajia, jotka ovat kotoutuneet hyvin. Suomi on heille ensisijainen kotimaa ja moni on saanut täällä lapsia. Kiristyneen ja epäinhimillisen ulkomaalaislain takia he joutuvat kuitenkin nyt paperittomiksi, koska heidän tilapäistä oleskelulupaansa eli niin kutsuttua B-lupaa ei enää uusita, eikä heille myönnetä myöskään jatkolupia. Heitä uhkaa karkotus, vaikka heitä ei voi palauttaa. Mitä järkeä on tehdä kotoutuneista perheistä paperittomia?

Tarvitsemme nopeaa ratkaisua siihen, että ne kielteisen päätöksen saaneet, joita ei voi palauttaa kotimaihinsa, eivät eläisi maan alla suojattomina. Heidän maassa oleskelunsa pitäisi laillistaa ja heille tulisi järjestää riittävät asiakirjat, jotta he voivat tehdä töitä.

Tähän mennessä kansalaisyhteiskunta on pitkälti kantanut valtion roolia. Meno ei voi jatkua niin, että asunnottomista paperittomista ja yhteiskunnan ulkopuolella elävistä ihmisistä huolehtivat jatkossakin kirkot, järjestöt ja aktivistit. Hallituksen on katsottava peiliin: tarvitsemme ihmisoikeuksia kunnioittavaa maahanmuuttopolitiikkaa.

Suldaan Said Ahmed

Kirjoittaja on helsinkiläinen kansalaisaktivisti ja Vasemmistoliiton puoluevaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja. Lisää Suldaanin ajatuksia tämän päivän politiikasta Facebookissa: https://www.facebook.com/suldaansaidahmed/?fref=ts.