Oikeassa paikassa oikeaan aikaan

blogi_hussein

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Ensimmäisenä ääneen pääsee irakilainen Hussein Abdalkareem.

Osa ihmisistä ajattelee, että pakolaisista on tullut ongelma. Suhtautuminen heihin on jakanut koko Euroopan kahteen leiriin. Hämmennykselle on syynsä. Eurooppaan on tullut kahden viime vuoden aikana enemmän turvapaikanhakijoita kuin koskaan aikaisemmin. Suurien tulijamäärien myötä monet maat ovat nostaneet kätensä pystyyn: emme voi ottaa enempää tulijoita, taloutemme ja yhteiskuntamme ei kestä enempää.

Suomeen saapui viime vuonna yli 32 000 turvapaikanhakijaa, mikä tuli suomalaisille täytenä yllätyksenä. Suomalaiset eivät tienneet heistä mitään, eikä suurin osa tiedä paljoa vieläkään.

Kun lyhyessä ajassa tapahtuu suuri muutos, ihmisten ajatukset etsiytyvät oikoteille. On helppoa laittaa kaikki arabiaa puhuvat yhdelle puolelle ja ajatella, että he kaikki tulevat niin fyysisesti kuin henkisesti samasta paikasta. Totuus kuitenkin on, että vaikka tulijat puhuisivat samaa kieltä ja heillä kaikilla olisi sama uskonto, ei ole kahta samanlaista. Jokainen ihminen on erilainen – irakilainen eroaa syyrialaisesta, mutta yhtä lailla hän eroaa toisesta irakilaisestakin.

Niissä maissa, joista turvapaikanhakijat saapuvat, poliittiset, uskonnolliset ja etniset konfliktit ovat rikkoneet ihmisten välisen luottamuksen. Sen sijaan, että näiden maiden hallitsijat takaisivat hyvän elämän kansalaisilleen, he käyttävät ihmisten kouluttamattomuutta ja haurautta hyväkseen ja asettavat ihmiset toisiaan vastaan. He tekevät valtioista taisteluareenoita, jotta saisivat säilyttää oman valtansa.

Valtaapitävät eivät kuitenkaan onnistu kontrolloimaan kaikkia. Moni ihminen on nähnyt suuren valheen läpi, eikä usko enää mihinkään. Valitettavasti on edelleen myös toisia, jotka kantavat harhakuvitelmia mukanaan. Siksi on tärkeää muistaa, että yksi ihminen ei edusta koko yhteisöä, vaan pelkästään itseään. Jokainen on vastuussa omista teoistaan, ja yhden ihmisen virheet ovat vain hänen virheitään.

Miksi irakilaiset ja syyrialaiset tulevat sitten tänne, miksi he eivät mene naapurimaihinsa? Voin kertoa rehellisesti, että ihmiset mieluummin kuolevat matkalla Eurooppaan kuin elävät maissa, joissa heidän elämällään ei ole arvoa. Täällä ihmisoikeuksien toteutuminen on turvattu, mutta arabimaissa ne ovat vain mustetta paperilla.

Kukaan ei laita henkeään salakuljettajien käsiin, ellei hän näe mitään muuta vaihtoehtoa. Salakuljettajille ihmisten kohtaloilla ei ole väliä. He laittavat kymmeniä perheitä pieneen kumiveneeseen ja työntävät heidät meren suuhun. Heitä ei kiinnosta, kestääkö vene matkan vai ei.

Kuoleman kyydissä olevat voivat vain toivoa, että ovat niiden onnekkaiden joukossa, jotka selviävät Turkin ja Kreikan välisen merirajan yli. Ainoa asia, mikä matkustajilla on jäljellä, on toivo turvallisesta elämästä ja paremmasta tulevaisuudesta. Matka kuitenkin epäonnistuu useammin kuin onnistuu. Kuolema, jota veneen kyydissä olevat pakenivat omassa maassaan, odotti heitä merimatkalla.

Olin itsekin samassa kumiveneessä kaksi vuotta sitten. Olen yksi heistä, maahanmuuttajista, mutta olen myös ihminen, joka on viimein oikeassa paikassa. Tunne siitä auttaa minua rakentamaan tulevaisuutta. Suurin osa unelmistani on jo toteutunut. Saan elää rauhassa ja ympärilläni on samanmielisiä ihmisiä. Arvostan Suomessa erityisen paljon sitä, että täällä tunnistetaan osaaminen. Irakissa ei ole väliä, vaikka olisit Einstein – väärät ihmiset laitetaan silti tärkeimpään asemaan.

Suomessa osaavat ja hyvät ihmiset pääsevät asemaan, joka heille kuuluu. Kokemus oikeudenmukaisuudesta saa minut jaksamaan ja tekemään päivittäin töitä sen eteen, että saisin olla osa suomalaista yhteisöä.

Entä mitä vielä toivon? Ennen Suomeen tuloa työskentelin Irakissa 11 vuotta toimittajana; tein reportaaseja televisioon, radioon sekä sanoma- ja aikakauslehtiin. Työskentelin erityisesti urheilutoimittajana, sillä pelasin nuorempana ammatikseni jalkapalloa.

Kotonani Vantaalla katson suomalaisia urheilu-uutisia joka ilta. Pelin lisäksi seuraan tarkasti selostajaa – entistä itseäni. Ikävöin työtäni, onhan se suuri osa minua, tärkeä palanen, joka tällä hetkellä puuttuu. Opiskelen suomea päivittäin, jotta voisin tulevaisuudessa työskennellä tulkkina.

Toisen toiveen haluaisin esittää kaikille kanssaihmisille. Kun kohtaat vieraan ihmisen, joka tuntuu olevan erilainen kaikessa, käytä hetki aikaa sen selvittämiseen, mikä hänessä ja teidän yhteisessä tilanteessanne on hyvää. Vaikka vieras tekisi mielestäsi virheitä, jos autat häntä korjaamaan ne, voitat yhden hyvän ihmisen puolellesi.

On selvää, että Suomi ei voi pelastaa koko maailmaa. Siitä huolimatta, jos teemme kaikki töitä yhteisen hyvinvointimme eteen, ei ole häviäjiä, vaan pelkkiä voittajia. Kun uskallamme ottaa askeleen lähemmäs toisiamme, näemme toisemme paremmin.

Hussein Abdalkareem

Tekstin kirjoitti haastattelun pohjalta Elina Kostiainen.

Pakolaisavun blogisarjassa tehdään havaintoja suomalaisesta yhteiskunnasta turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten silmin.