Miten voimme hallita kriisiä ilman tietoa toisistamme?

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Blogin viidennessä osassa irakilainen tutkija-toimittaja Yousif Haddad kertaa irakilaisten turvapaikanhakijoiden Suomeen tulon taustoja sekä pohtii molemminpuolisten väärinkäsitysten juurisyitä ja niiden mahdollisia ratkaisuja.

Olen tavannut paljon irakilaisia turvapaikanhakijoita kiertäessäni vastaanottokeskuksia toimittajan roolissa. Olen itsekin irakilainen ja tullut Suomeen aikanaan turvapaikanhakijana, joten olen ollut sopiva henkilö pitämään vastaanottokeskuksissa luentoja suomalaisesta tapakulttuurista ja yhteiskunnasta. Sekä suomalaisten että turvapaikanhakijoiden kanssa lukuisia keskusteluja käytyäni olen tullut siihen tulokseen, että osapuolet tietävät toisistaan lopulta yllättävän vähän. Turvapaikanhakijat eivät tiedä paljoakaan Suomesta ja suomalaisista, ja sama pätee toisinpäin.

Pelko ei poistunut Suomessa

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton, sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Sarjan neljännessä osassa mosulilainen toimittaja Saad Almosly kertoo pelon palaamisesta Maahanmuuttoviraston turvallisuusarvion jälkeen. ”Huoli kasvaa yhä, kun ajattelen epävarmaa tulevaisuuttani.”

Elämä Mosulissa ei ollut koskaan niin hyvää kuin se olisi voinut olla. Mutta kukaan ei osannut aavistaa, että se, mitä oli tulossa, olisi vielä pahempaa.

15-vuotiaan monet kasvot

Nauru ja kyynelet ovat herkässä, kun joukko Kasvokkain-toiminnan ystäviä on tullut yhteen juhlistamaan 15-vuotiasta Pakolaisavun vertaisryhmäohjaajien koulutustoimintaa.

”Aloitetaan puheilla, sitten vain musiikki kovalle ja tanssitaan!”

Kasvokkain-toiminnan hankejohtajan Yuko Kametanin äänensävy on leikkisän käskevä.

Joukko Kasvokkain-toiminnan ystäviä, entisiä ja nykyisiä työntekijöitä sekä yhteistyökumppaneita on kokoontunut lumen saartamiin Pakolaisavun tiloihin marraskuisena keskiviikkona. On tullut kuluneeksi 15 vuotta Pakolaisavun vertaisryhmätyön alkamisesta.

Orjuudesta ompelijaksi

Myanmarilainen Thoe Moe halusi auttaa perhettään ja lähti siirtotyöläiseksi Singaporeen, mutta joutuikin palkattomaksi kotiorjaksi. Naisjärjestön avulla Thoe Moe pääsi takaisin kotimaahansa, missä hän opiskelee nyt ompelijaksi.

Ompelukurssi on ollut käynnissä jo kuukauden, ja työn alla on jakku. Opettaja Ma Tee Moe esittelee vinkkejä kaavojen luonnosteluun, ja oppilaat toistavat perässä oikeita mittasuhteita. Pihalla käyskentelee kukko, ja aamupalan jäljiltä leijailee vielä palavan puun tuoksu.

Yrittäminen palkitaan

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton, sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Mi Mi Po Hti saapui Suomeen Myanmarista 2000-luvun alussa ja kävi läpi pitkän kotoutumisprosessin. ”Osaamattomuuttaan ei kannata hävetä”, hän muistuttaa muita maahan muuttaneita.

Kun saavuimme Kuopioon 2000-luvun alussa, meidät otettiin vastaan uteliaasti. Paikallislehdet kirjoittivat ja ihmiset puhuivat: ”Burmalaiset tulevat!”. Silloin pakolaiset olivat Suomessa vielä melko harvinaisia, ja uusista tulijoista oltiin vilpittömän kiinnostuneita. Nykyään tilanne on toinen, kun turvapaikanhakijoita on tullut Lähi-idän konfliktimaista runsaasti.

25 järjestöä vaatii Suomea moninkertaistamaan pakolaiskiintiönsä

Maailmassa on enemmän pakolaisia kuin kertaakaan sitten toisen maailmansodan. Heistä suurin osa on kehittyvissä maissa. Suomi voi omalta osaltaan tehdä enemmän poikkeuksellisen tilanteen ratkaisemiseksi. Siksi 25 kansalaisjärjestöä vaatii Suomea moninkertaistamaan pakolaiskiintiönsä.

Kiintiötä nostamalla Suomi voi auttaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia pakolaisia, kuten kidutuksen ja väkivallan uhreja, vammaisia, lapsia ja yksinhuoltajaäitejä. Pakolaiskiintiön moninkertaistamista vaativat Amnesty International Suomen osasto, Suomen Pakolaisapu, Pakolaisneuvonta, Ihmisoikeusliitto, Kirkon Ulkomaanapu, Suomen UN Women, Suomen UNICEF, Pelastakaa Lapset, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Plan International Suomi, SOS-Lapsikylä, Väestöliitto, Suomen Mielenterveysseura, Seta, Naisasialiitto Unioni, Naisten Linja, Monika-Naiset liitto ry, Ensi- ja turvakotien liitto, Pro-tukipiste ry, Suomen somalialaisten liitto, Suomen Setlementtiliitto, Kehys ry, Raster-tutkijaverkosto, Changemaker-verkosto ja Refuhome ry.

Suomi, älä luovu ihmisoikeuksista!

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton, sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Iranista kiintiöpakolaisena Suomeen tullut Veronica Kalhori on huolissaan maahanmuuttopolitiikan kulkusuunnasta.

Olen viime aikoina miettinyt paljon, mihin suuntaan meidän Suomemme on menossa. Se oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen Suomi, jossa on vuosikymmenien ajan tehty kovaa työtä ihmisoikeuksien edistämiseksi. Se inhimillinen Suomi, joka on aina ollut valmis auttamaan hädässä olevia ihmisiä. Se hieno Suomi, joka on tunnettu menestyksestä, hyvinvointivaltion periaatteista ja rauhan luomisesta.

Miksi suomalaiset ovat yksinäisiä ja muita kysymyksiä

Vertaisryhmä auttaa maahanmuuttajia kotoutumaan ja ymmärtämään suomalaista yhteiskuntaa. Arabiankielisten miesten ryhmässä pohdittiin suomalaisten puhumattomuutta ja jaettiin vinkkejä mielialan parantamiseen.

Miten ylläpitää arjen hyvinvointia? Keskellä Helsingin marraskuuta aihe on enemmän kuin ajankohtainen, joten ei liene sattumaa, että se on valittu myös Pakolaisavun vertaisryhmän kuudennen tapaamiskerran teemaksi.

Viikoittain kokoontuvaan ryhmään osallistuu tavallisesti neljästä kahdeksaan äidinkielenään arabiaa puhuvaa miestä. Tänään osallistujamäärää kuitenkin verottavat samalle iltapäivälle osuva suomen kielen kurssi ja muut menot, joten kerhohuoneeseen Malmille ovat ehtineet ainoastaan syyrialainen Tämim Rägäb ja irakilainen Amir Salam. Lisäksi paikalla ovat ryhmän ohjaaja, Pakolaisavun vertaisryhmätoiminnan aluekoordinaattori Petri Komulainen, sekä vertaisohjaaja Omar Al-Azaoe, joka ohjaamisen lisäksi tulkkaa keskustelua arabiasta suomeksi.

Paras mahdollinen uutinen Sierra Leonesta

Mitä kehitysyhteistyön kohdepaikkakunnilla tapahtuu sen jälkeen, kun ohjelmat päättyvät? Tähän kysymykseen Pakolaisapu sai tänä vuonna vastauksen Sierra Leonen maaseudulta. Siellä kylien asukkaat jatkavat nyt itsenäisesti lukutaitopiirejä ja kylätalkoita, jotka aloitettiin Pakolaisavun hankkeina vuosia aiemmin.

Pakolaisavun aikuiskoulutukseen ja yhteisöjen kehittämiseen keskittyneet hankkeet Sierra Leonen itä- ja eteläosien kylissä päättyivät osassa yhteisöistä vuonna 2011 ja viimeisissäkin kesällä 2014. Tuolloin Länsi-Afrikassa alkoi levitä historian pahin ebola-epidemia.

Oikeassa paikassa oikeaan aikaan

Pakolaisavun Minun Suomeni -blogisarjassa maahan muuttaneet ja turvapaikanhakijat pohtivat, miten he näkevät pakolaisuuden ja maahanmuuton sekä kertovat kokemuksistaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Ensimmäisenä ääneen pääsee irakilainen Hussein Abdalkareem.

Osa ihmisistä ajattelee, että pakolaisista on tullut ongelma. Suhtautuminen heihin on jakanut koko Euroopan kahteen leiriin. Hämmennykselle on syynsä. Eurooppaan on tullut kahden viime vuoden aikana enemmän turvapaikanhakijoita kuin koskaan aikaisemmin. Suurien tulijamäärien myötä monet maat ovat nostaneet kätensä pystyyn: emme voi ottaa enempää tulijoita, taloutemme ja yhteiskuntamme ei kestä enempää.