RAY tukee Pakolaisavun työtä

Suomen Pakolaisavun työ kotimaassa jatkuu. Raha-automaattiyhdistys myönsi Pakolaisavulle vuodelle 2016 yhteensä 1 283 000 euroa. Järjestö tukee maahanmuuttajia toimimaan aktiivisesti suomalaisessa yhteiskunnassa ja arjessa.

Rahoitusta myönnettiin maahanmuuttajien vertaistukitoimintaan, maahanmuuttajayhdistysten voimavaraistamiseen, naapuruussovitteluun, vapaaehtoistoimintaan sekä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukemiseen. Lisäksi rahaa saatiin työttömien nuorten palkkaamiseen järjestön yleishyödyllisiin tehtäviin.

Yrittäjyyskoulutuksella uusi alku elämälle

Stella Alawayo

Pakolaisavun yrittäjyyskoulutuksessa tuetaan pakolaisia löytämään keinoja ansaita itse elantonsa. Sudanilainen Stella Alawayo pyörittää nyt menestyvää kauppaa pakolaisasutusalueella ja säästää lastensa koulunkäyntiä varten.

Sudanilaisen Stella Alawayon painajainen alkoi 12 vuotta sitten, kun hänen aviomiehensä oli työmatkalla Pohjois-Ugandassa. ”Puolisoni autosaattue joutui hyökkäyksen kohteeksi ja hän katosi. Tämän jälkeen minua ja lapsiani uhkailtiin, ja jouduimme jättämään kotimme”, Stella kertoo.

Ehdota vuoden pakolaisia

Suomen Pakolaisavun Vuoden pakolaiset -haku on nyt auki. Pakolaisapu on vuodesta 1998 lähtien myöntänyt Vuoden pakolaisnainen -kannustuspalkinnon Suomessa asuvalle pakolaisnaiselle. Mr. Maahanmuuttaja on palkittu kolme kertaa. Tänä vuonna Vuoden pakolainen -palkinto myönnetään sekä miehelle että naiselle.


Kuvassa: Vuoden pakolaisnaiset koolla Pakolaisavun 50-vuotisjuhlissa. Keskellä vuoden pakolaisnainen 2015 Theresa Ngouth.

Palkinnon tavoitteena on tukea pakolaisia omien tavoitteiden ja unelmien toteuttamisessa uudessa kotimaassa sekä tarjota kannustava esimerkki muille pakolaisille ja turvapaikanhakijoille.

Missä ovat asumissarjakuvat ja materiaalipankki?

Pakolaisavun nettisivuja uudistetaan kevään aikana. Uudistuksen aikana vanhoilla sivuillamme ollut runsas asumiseen liittyvä aineisto sarjakuvineen ja oppaineen on väliaikaisesti vain arkistoidussa muodossa. Aineisto on toistaiseksi saatavilla pyydettäessä osoitteesta toimisto@pakolaisapu.fi tai selailemalla materiaalia täällä.

Materiaalipankki palaa jäsennellyssä muodossa uusille kevään aikana julkaistaville sivuillemme. Pahoittelemme muutostöistä aiheutunutta vaivaa!

Dublin-asetus – Euroopan ilmasilta

Viimeistään kesä 2015 toi maailmanlaajuisen pakolaistilanteen näkyväksi Euroopan rajoille. Maailmassa on pitkittyneiden konfliktien takia enemmän pakolaisia kuin koskaan aikaisemmin. Suurin osa heistä on paennut kotoaan oman maansa sisällä toiselle alueelle tai vaihtoehtoisesti naapurimaihin. Kun konfliktien ratkaisua ei ole näkyvissä, osa ihmisistä alkaa siirtyä ensin Välimeren maihin ja vähitellen pohjoisempaan Eurooppaan.

Kun uutiset kansainvälistä suojelua hakevien ihmisten hukkumiskuolemista matkan varrella täyttivät eurooppalaiset tiedotusvälineet ja mielet, Euroopan unionin ensimmäinen vastaus tilanteeseen oli pyrkiä tuhoamaan ihmissalakuljettajien käyttämiä veneitä. Tilanteen jatkuessa Eurooppa-neuvosto päätti myös 120 000 turvapaikanhakijan sisäisistä siirroista Kreikasta ja Italiasta muihin jäsenvaltioihin.

Hiekkateiden kansankynttilä

Liberialaisen Joseph Yokon tavoitteena on lukutaitoinen yhteiskunta. Siksi hän jaksaa kouluttaa ihmisiä paikoissa, jotka muu maailma on unohtanut.

Joseph Yoko seisoo talonsa terassilla. Neljän päivän vaatteet ja tarvikkeet on pakattu läpinäkyvään ilmatiiviiseen muovilaatikkoon. Näin punainen hiekka ja pöly eivät pääse sotkemaan tavaroita työmatkan aikana. Vielä ulko-ovi säppiin ja Yoko on valmis hyppäämään Suomen Pakolaisavun avolava-auton takapenkille. Matkaan piti lähteä tehokkaammalla nelivedolla, mutta sitä ei saatu lupauksista huolimatta autokorjaamolta ajoissa.